Ei hyvinvointia ilman tervettä maalaisjärkeä

KOKOOMUKSEN TAVOITTEENA on Suomi, jossa ihmiset voivat hyvin. Me haluamme, että ihmiset pääsevät sujuvasti hoitoon ja että rajalliset resurssit riittävät ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin. Tavoitteen saavuttamiseksi sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden on toimittava saumattomasti yhteen. 

MEILLE ON TÄRKEÄÄ, että sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjillä on mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa. Meille kokoomuslaisille tärkeintä on, että ihminen saa palveluita juuri silloin, kun niitä tarvitsee. Meille ei ole merkitystä sillä, tuottaako palvelut hyvinvointialue, yritys tai yrittäjä vai sote-alan järjestö. 

TOIMIVAT PALVELUT syntyvät osaavan ja hyvinvoivan henkilöstön yhteistyöllä. Siksi on välttämätöntä, että hyvinvointialueet panostavat työhyvinvointiin. Esimerkiksi hyvällä johtamisella ja uusilla toimintatavoilla on mahdollisuus parantaa sekä työntekijöiden hyvinvointia että palveluiden laatua. 

ÄÄNI KOKOOMUKSELLE on näissäkin vaaleissa ääni vastuulliselle taloudenpidolle. Me emme halua, että hyvinvointialueiden huonosti hoidetun talouden takia suomalaisten palvelut kärsivät, verotaakka kasvaa tai valtion velkaantuminen kiihtyy. Kokoomus sanoo ei maakuntaverolle, sillä se johtaisi väistämättä suomalaisen työn verotuksen kiristymiseen.

ILMAN KESTÄVÄÄ TALOUTTA meillä ei olisi kaikkein uusimpia keskoskaappeja, maailman parasta syöpähoitoa tai maksutonta hammashoitoa jokaiselle lapselle ja nuorelle. Kun talous on kunnossa ja ihmisillä on töitä, riittää rahaa myös meille kaikille tärkeisiin palveluihin. 



Näillä keinoin eteenpäin:

  1. Parannetaan palveluiden saatavuutta ja sujuvoitetaan hoitoon pääsyä esimerkiksi ottamalla sote-keskusten etävastaanotot käyttöön kaikilla hyvinvointialueilla.
  2. Parannetaan mielenterveyspalveluihin pääsyä valtakunnallisesti toteuttamalla lakisääteinen terapiatakuu. 
  3. Turvataan lapsiperheille riittävät tukipalvelut arjen helpottamiseksi ja lastensuojelun raskaiden palveluiden tarpeen ennaltaehkäisemiseksi.
  4. Panostetaan kotihoidon, palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoivan laatuun. Puututaan tehokkaasti laiminlyönteihin ja palveluiden muihin epäkohtiin.
  5. Pidetään opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut edelleen lähellä lasten ja nuorten arjessa. Tunnistetaan myös opiskelijat hyvinvointialueiden asiakasryhmänä.
  6. Parannetaan omaishoitajien asemaa ja tuetaan heidän jaksamistaan. Tarjotaan riittävästi tukea ja palveluita kotona asuville esimerkiksi palveluseteleiden avulla.
  7. Palvelut on alusta alkaen rakennettava esteettömiksi ja selkokielisiksi sekä myös esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille henkilöille saavutettaviksi ja ikäihmisten erityistarpeet huomioon ottaen.
  8. Varmistetaan, että riippuvuuksista kuten päihde- ja rahapeliongelmista kärsiville on saatavilla apua matalalla kynnyksellä.


Piditkö tästä, jaa se kaverille.